KUKA BICCA?

På svenska

Vuosi on 2001. Olen ensimmäistä vuotta päiväkerhossa ja täyttämässä kolme. Tähän aikaan liittyy keskustelu jonka käyn yhden kerhon ohjaajista kanssa.

Minä: “Mä en koskaan mee kouluun!”

Ohjaaja: “Sun on pakko, kaikki menee kouluun”

Minä: “Ei! Mummu sanoo, että pakko ei ole ku kuolla!”

Ohjaaja: “Bicca hei, koulu tekee sulle hyvää ja sunkin pitää mennä sinne”

Minä: “Ei! Mä en halua! On väärin pakottaa lapsia istumaan paikallaan!”

Keskustelu jatkui tästä vielä pitkään. En ollut koskaan käynyt koulussa, mutta vastustin jo silloin kaikenlaista pakottamista. Tätä keskustelua mietin, kun minulta kysytään, mistä intohimoni vaikuttamiseen on peräisin. Käsitykseni koulusta on toki sittemmin muuttunut.

Ala-asteella halusin vaikuttaa huonoon kouluruokaan, epäreiluihin järjestyssääntöihin ja epäpäteviin opettajiin. Yläasteella suututtivat olemattomat vaikuttamismahdollisuudet, opettajat ja taas kerran – järjestyssäännöt. Olin vakiovieras rehtorin oven takana, milloin omana itsenäni, milloin oppilaskunnan puheenjohtajana.

Kahdeksannella luokalla minut valittiin Porvoon nuorisovaltuustoon. Kaupunki oli juuri lakkauttanut nuvan käännöspalvelut, joten minut valittiin myös sen kääntäjäksi. Koko toiminnan kaksikielisyys oli vaarassa, ja kaksikielisyyden ylläpitämisestä tuli ensimmäinen iso tavoitteeni nuorisovaltuustossa.  Noina aikoina en osannut juuri lainkaan suomea ja minulle oli tärkeää, että toimintaan pystyi osallistumaan molemmilla kotimaisilla. Nuorisovaltuustovuosinani edustin Porvoon nuoria kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnassa, sekä lukuisissa työryhmissä ja projekteissa.

Joskus suunniteltiin graffitikilpailua, joskus vastustettiin laajalla rintamalla keskuskeittiöhanketta.

Samaan aikaan koulussa olin mukana perustamassa upouutta koululehteä, ja herättämässä oppilaskunnan hallituksen toimintaan.

Kun peruskoulu oli päättymässä keväällä 2014 eteeni tuli taas uusi mahdollisuus. Olin pitämässä nuorisovaltuuston tervehdystä ja kouluni oppilaskunnan tervehdystä ruotsinkielisen opiskelijajärjestön Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSSn vuosikokouksessa, joka pidettiin sinä vuonna kotikaupungissani, ja päädyin yllättäen hallitukseen. En lainkaan tiennyt, mihin olin itseni saanut – olinhan liittynyt järjestön jäseneksi vain muutama päivä aiemmin ja hallitusvaaliinkin minut yllytettiin vasta paikan päällä. Tällä hetkellä istun neljättä vuotta kyseisen järjestön hallituksessa, nykyään järjestön täysipäiväisen puheenjohtajan roolissa. Näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista.

Nimenomaan FSS:n kautta olen päätynyt monenlaisiin vaikuttajaryhmiin edustamaan nuoria, opiskelijoita, ammattiopiskeljoita ja kielivähemmistöä. Vuosien varrella minulle on kertynyt kokemusta muun muassa Allianssin yhdenvertaisuustyöryhmästä, Suomen YK-liiton hallituksesta, Eurooppalaisen Suomen hallituksesta, Kesälukioseuran hallituksesta, OBESSU:n työryhmistä, sekä lukuisissa projektityöryhmistä niin suomenruotsalaisten-, opiskelija- kuin kansainvälistenkin järjestöjen kesken.

Vuonna 2015 Helsinki veti jatkuvasti enemmän puoleensa ja muutto alkoi houkuttaa. Kaipasin suuremman kaupungin vapautta, lyhyempää matkaa lentokentälle kansainvälisiin edustustehtäviin ja parempaa mahdollisuutta yhdistää kaikki eri luottamustoimet ja koulu. Uuden vuoden 2016 koittaessa heräsin ensimmäistä aamua ikiomasta kodista. Alaikäisenä omilleen muutto tarkoitti monenlaisia hankaluuksia, aliarvioivia virkailijoita eri paikoissa, huonoa asiakaspalvelua ja runsasta määrää byrokratiaa. Minua ärsytti, miten ihmisten asenne muuttui heti kun henkilötunnuksesta kävi ilmi, etten ollutkaan vielä täyttänyt 18. Alaikäisten kohtelusta tulikin sitten teema, jota nostan usein esille politiikassa.

Ei alaikäinen ole mikään toisen luokan kansalainen, eikä lapsuus ja nuoruus ole elämän odotushuone.

Tästä kaikesta huolimatta muutto on elämäni parhaita päätöksiä.

Siirtyminen Helsinkiin oli oikeastaan alkanut jo ennen valintaani FSS:n hallitukseen, kun olin hakenut Helsinkiin opiskelemaan media-assistentiksi -vastoin kaikkien muiden neuvoja. Toinen aste ei todellakaan kiinnostanut, mutta media-assistentiksi opiskelu oli huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Toisen luokan keväällä olin jopa pisteessä, jossa olin joko keskeyttämässä opinnot tai valmistumassa puoli vuotta etuajassa -koulunkäynti ei todellakaan sopinut minulle. Valitsin jälkimmäisen, ja painoin päähäni sekä media-asistenttilakin että ylioppilaslakin suorittamani kaksoistutkinnon merkiksi joulun alla 2016. Vaikka koulunkäynti  ei ole koskaan ollut lempiasioitani maailmassani, niin työharjoittelut Yle Kioskilla, Hufvudstadsbladetilla ja Yle X3Millä ovat antaneet paljon ja opettanut tärkeitä taitoja joista minulla on ollut hyötyä myöhemmin elämässä.

Valmistuttuani olin sijaisena edellisen kesän työpaikkassani Rikhardinkadun kirjaston lasten- ja nuortenosastolla. Olen viihtynyt myös paikallislehti Östnylandin nuorisotoimituksessa, jossa olin mukana tuottamassa sisältöä kerran viikossa 3 v aikana mahtavan porukan kanssa, Yle X3Millä ensimmäisessä kesätyössäni jossa opin valtavasti media-alasta, Svenska Ylen arkistolla, jonka palkalla rahoitin pitkään omillaan asumiseni, ja Designmuseolla missä sain oppia museoalasta, jonka ajattelin aluksi olevan hyvin kaukana omista kiinnostuksenkohteista, mutta onhan designkin maailman muuttamista.

Silloin kun en tee politiikkaa, elän onnellisesti Helsingin Kruununhaassa ihanan kihlattuni kanssa, nautin hyvästä ruoasta, hauskoista poliittisista satiiriohjelmista, mielenkiintoisista kirjoista, mahtavista kavereistani ja perheestäni.

Matkailu, valokuvaus ja kirjoittaminen ovat edelleen niitä tärkeimpiä harrastuksia, jotka saavat minut rentoutumaan.

Miksi sitten teen tätä kaikkea? Haluan nähdä maailman joka paranee pala kerrallaan, yhteistyöllä. Maailman, joka muuttuu modernimpaan ja älykkäämpään suuntaan ihmisoikeuksia ja luontoa kunnioittaen, niin että ihan jokainen saa elää turvallista ja onnellista elämää siellä missä haluavat. Maailmaa muutetaan ihan kaikilla tasoilla; kodeissa ja kouluissa missä kasvatetaan ihmisiä, työpaikoilla joilla taataan yhdenvertaisuutta ja tarjotaan mahdollisimman monelle itselleen ja omaan elämään sopivaa työtä, kansalaisjärjestöissä joissa tuodaan eri ryhmien ääntä kuuluviin, ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kun laaditaan ja muokataan lakeja niin että yhteiskunta kehittyy, ja samalla niin, että syrjintää ja ilmastonmuutosta torjutaan.

Viihdyn järjestöissä ja haluan jatkossakin toimia kansainvälisesti, edistää sellaisia poliittisia tavoitteita kuin yhdenvertaisuus, laadukas ja reilu koulutus sekä parantaa nuorten ja kaikkien vaikuttamismahdollisuuksia. Lähitulevaisuudessa suunnitelmiini kuuluvat jonkinlaiset korkeakouluopinnot, ja haluan jatkaa vaikuttamista joko järjestökentällä tai muualla viestintätehtävissä.

Kesään 2019 asti toimin Finlands Svenska Skolungdomsförbundin puheenjohtajana. Keväällä 2019 olen ehdolla eduskuntavaaleissa, ja niistä voi lukea lisää tästä. Ota yhteyttä, jos herää ajatuksia tai kysymyksiä.